Eero Heinäluoma pillastui Tuire Santamäki-Vuorelle, kun tämä kannatti toimeentulotuen siirtoa kunnilta Kelan hoitoon. Köyhäinhoidon nöyryyttävistä perinteistä on päästävä irti, ihmistä on kohdeltava arvokkaasti, sanoi JHL-johtaja.
Kumpaa reittiä tulee parempi tulos, lähetetään rahaa kotiin vai autetaan ihmisiä palaamaan työelämään, kysyi Heinäluoma. Länsimaissa kartetaan pysyvää riippuvuutta sosiaaliturvasta, hän jatkoi.
Heinäluoman näkemys sisältää tukun piilo-oletuksia ja piilomotiiveja.
1) Se ilmentää epäluottamusta ihmisiin.
2) Se leimaa Kelan passivoivaksi rahanjakokanavaksi.
3) Työelämä esitetään erillisenä tarkkarajaisena alueena, jonne olisi päästävä ja palattava. Työmarkkinainstituutiot (ay, EK, kolmikanta, työsuhde) monopolisoivat työelämän, käsitteen, ymmärryksen ja puheen.
4) Vallitseva työelämä tulee esitetyksi ainoana toimeliaisuuden foorumina. Innovaatiopolitiikkaa on moitittu siitä, että se tukeutuu oleviin toimialoihin jolloin aidosti uutta ei pääse syntymään. Eivätkö työelämän instituutiot vasta olekin jähmettyneitä?
5) Heinäluoma ei antaudu kysymään, millaista dynamiikkaa yhteiskuntaan voisi kehittyä muilla tavoin järjestetyn perusturvan kautta. Vaihtoehtoja pohtimaton politiikka on epätieteellistä sanelua. Taloudessa sellainen olisi tuhoa tuottava riski.
6) Yhteiskunta halutaan kaikilta osin organisoida työelämähierarkioiden pohjalle: palkkaerot, sisäisen demokratian puute, ansioperiaate. Muunlaisia käytäntöjä ei päästetä syntymään tai niitä nakerretaan pikkuhiljaa (kansaneläke). Perusturva pidetään niukkana ja vaikeasti saatavana, jotta ihmiset ajautuvat työsuhteisiin, työmarkkinoille ja ay-maksujen maksajiksi. Ay-johtajiston palkat ovat senmukaiset.
Mistä perusturvan tarve syntyy
Mistä perusturvan tarve syntyy? Mikä on siihen johtanut historiallinen kehitys? Kuka perusturvaa tarvitsee? Ennen kaikkea: mihin tarkoitukseen ja mitä vaikutuksia tavoitellen perusturvan järjestämistapa valitaan?
Kysymys perusturvasta on absurdi niille, jotka saavat 7 miljardia osinkotuloja juuri nyt. Kysymys perusturvasta on absurdi niille joiden tulot ovat 6000 tai 10 000 euroa tai näiden monikerta kuukaudessa (mm. kansanedustajat). Kysymys perusturvasta on absurdi yhä harvemmille jotka kokevat työnsä mielekkääksi.
Perusturvan tarve syntyy siitä, että tuotantotoiminta on irtautunut väestön itsellisen toiminnan aineksena olosta. Tuotanto on irtaantunut yrityksiksi, toimialoiksi, järjestelmiksi. Ylijäämäväestöä ajelehtii reunamilla, tyhjän päällä. Kyseessä on, paitsi päivittäinen toimeentulo, sitäkin enemmän subjektiuden kysymys: kuka voi toimia ja miten.
Perusturvan hoitotapa on suhteutettava kysymykseen syrjäytymisestä laajassa mielessä. Vallitseviin työmarkkinoihin sitominen perusturvaa vaikeuttamalla ei paranna vaan pikemminkin pahentaa subjektiuden ongelmaa. Tämä ilmenee esim. aktivoitavien työttömien omassa nettikeskustelussa (alempana).
Joulun alla hallituspuolueet ja demarit paljastivat olemuksensa säätäessään työttömien aktivointilain. Perusturvaa leikkaamalla ja ehdollistamalla - perustuslakia murentaen - ihmisiä pakotetaan työmarkkinoille. Lain säätämisessä olivat innolla mukana myös vihreät, perustulopuolueeksi itseään kehuvat!
Renessanssifilosofi Pico kirjoitti kirjan Ihmisen arvokkuudesta. 500 vuoden jälkeen Suomesta löytyy yksi ay-johtaja, jolle juolahtaa mieleen kysyä samaa. Eduskunnasta ei löydy yhtäkään.
Nöyryytyskulttuuri
Tuija Kotiranta kuvaa nöyryytyskulttuuria väitöskirjassaan Aktivoinnin paradoksit. ”Aktivointi on jo sanana ristiriitainen, työttömän kohtaloksi jää olla aktivoitava.”
Aktivoidut kertovat omista tunnoistaan Kauppalehden nettikeskustelussa. Tässä tiivistelmä:
Sanktioiden uhalla pakotetaan tekemään työtä ilman palkkaa. Alentavaa ja loukkaavaa kohteiksi joutuneille. Absurdia, ihminen haluaa selviytyä, itsensä huonoksi kokeminen ei ole sitä. Ihminen etsii kunnioituksen muualta. Palkkatyöorjuuden aikakausi on päättymässä. Mitä tapahtui antiikin roomalaisille, sitä myös meille. Työ perinteisessä mielessä on liian ylikorostettu, sitä ei synny keinotekoisin jipoin. Tärkeintä olisi turvata taloudelliset edellytykset ihmisarvoiseen elämään, kannustaa sivistäviin ja terveisiin vapaa-ajan toimintoihin. Kansalaispalkalla voisi keskittyä tuottamaan uusia palveluja tai vaikka taideteoksia. Rahaa tärkeämpi on henkinen vapaus, ihminen haluaa tehdä omaa, työllistyä itse. Aktivointi on ihmisoikeussopimusrikos.
Nöyryytyskulttuurin viimeaikaisia ylöskirjauksia ovat työmarkkinajärjestöjen sosiaalitupo ja Sata-komiteaan liittämä lausuma sekä mainittu aktivointilaki, joka sekin juontaa juurensa sosiaalitupoon. Miksi eduskunta, tämä toimeenpanoelin on olemassa?
Nöyryytystä sisältyy lukuisiin työelämäkäytäntöihin. Professori Risto Heiskala sanoo Tieteessä tapahtuu -lehdessä, että ’uusi julkishallinto’ palkkausjärjestelmineen on vastoin oppineen kunniaa, kolonisoi yliopistot, estää yhteisen kilvoittelun kohti uutta tietoa ja solidaaristen tutkimusympäristöjen synnyn. Professori Sirpa Jalkanen kysyy, kuka tätä orkesteria oikein johtaa, poliitikot ja hallintoihmiset, jotka eivät tiedä mitä tieteellinen tutkimus on. Tiede on kuin taidetta, hän myös sanoo.
Julkishallinnon palkkausjärjestelmät ovat poliittisluonteisen piilo-ohjauksen välineitä. Työ nimetään suoritteiksi, suoritteiden sisällöt sanelee mielensä mukaan jokunen päällikkö. Missä on hallinnon lainalaisuus, missä kansalaisten palvelijaksi itsensä kokeva virkamies? ’Vääränlaisten’ suoritteiden tekijät syrjäytetään ylijäämäväestöön.
Akateeminen Anna Lönnroth ehdottaa pakkotyöaktivoijille potkuja, 500 työttömyyspäivän he saisivat jatkaa aiempaa työtään muutamalla satasella kuussa ehdollisvankeuden tasoisen kontrollin alla. Jaakko Kiander taisi olla oikeassa hänen pohtiessaan pelonsekaisesti, alkaako radikalisoituminen ”älymystöstä”. ”Keskiluokkaa” nöyryytetään, proletarisoidaan, ajetaan ulos, rangaistaan samalla kun toisia palkitaan ruhtinaallisesti. Näinkö yhteiskuntaan kehittyy laajaa tietämyspohjaa, kekseliästä ajattelua ja innovointia? - Renessanssin picot, teitä tarvitaan täällä tänään. Ihmisen arvokkuus.
Juuri työmarkkinajärjestöt ja valtio tupo-sopimuksillaan rakensivat sanotunlaisen nöyryytyskulttuurin. Näitä asioita ei ole käsitelty eduskunnassa eikä nykypuolueissa ole tämänkaltaisille työelämäongelmille pienintäkään vastaanottavuutta, ei porvareissa, ei vihreissä, ei vasemmistossa. Pelkkää mykkyyttä, vastaamattomuutta, kylmyyttä, itseensä sulkeutumista. Tilanne ruokkii puoluevihaa. Perustellusti.
Työelämän mielekkyyskadon vastapuolena on moraalikato. Tuore esimerkki siitä on kun työeläkevakuutusyhtiöt, Varma, Ilmarinen ja muut jakelevat palautuksia ja osinkoja vastoin eduskunnan tukeen liitettyjä suosituksia.
Tällaiseen työelämäänkö meidän pitäisi itsemme sisäistää kuten Eero Heinäluoma vaatii!
Nöyryytyskultturista eroon
Ristikoidaan kaksi kysymystä:
(1) onko perusturva ehdollistettua vai universaalia
(2) onko työ(elämä) työsuhteilla ja valtahierarkioilla ehdollistettua vai avaako työ omaehtoisuuden ja yhteisöllisyyden dynamiikkaa
Saamme neljä erilaista politiikka- ja yhteiskuntamallia:
nöyryytyskulttuuri
etuoikeussaarekkeet (Aalto-yliopiston malli)
byrokraattinen (vanhakantainen) sosiaaliturva
omaehtoisuuden dynamiikka, taiteilijuus
Mihin suuntaan ja miten irtaudumme nöyryytyksen ja näennäistöiden yhteiskunnasta?
Nykyhallituksen suosikki: etuoikeussaarekkeet
Nykyhallituksen erityispyrkimys on rakennella etuoikeussaarekkeita: huiput, osaajat, kilpailukyky, painopisteet, valinnat, strategiat jne. jne. Saarekkeiden rakentelu on tavalla tai toisella työelämälähtöistä.
Elinkeinoelämän Keskusliitto on vuosien ajan vaatinut köyhiä palvelevan sosiaaliturvan ja elinkeinoihin liittyvän sosiaaliturvan erottamista toisistaan. Sotu-maksu jaettiin kahtia vuonna 2005, elinkeinoelämä irtautui ylijäämäväestön sosiaaliturvasta. Sosiaalitupolla, jonka toimeenpanija on Suomen eduskunta, elinkeinoelämältä poistettiin perusturvaa rahoittava Kela-maksu. Television työurakeskustelussa EK:n Jukka Ahtela vaati sosiaaliturvan (eläkeputki) ja elinkeinojen erottamista toisistaan. Eero Heinäluoma kytkisi työn ja sosiaaliturvan, mutta silloin kyse onkin köyhien köyhänä pitämisestä, ansiosidonnaisuudesta työeläkkeissä ja vastaavasta.
Etuoikeussaarekkeita pystytetään yhteiskunnan eri puolille. Aalto-yliopisto on mitä kuvaavin esimerkki. Järkyttävää on, että fanaattisimmat Aallon propagandistit eduskunnassa löytyvät vihreistä: Ville Niinistö ja Johanna Karimäki. Aalto imee rahat, mutta on vapautettava normaalin työelämän rasitteista, näin vaativat. Globaaleja etuoikeussaarekkeita ovat esim. verovapausalueet, joita Enso ja UPM hyödyntävät Etelä-Amerikassa.
Omaehtoisuuden dynamiikka
Etuoikeuksien ja nöyryytyksen sijasta yhteiskuntaa on rakennettava universaalimmalle ja neutraalimmalle perustalle. Ehdotus toimeentuloturvan siirrosta Kelan hoitoon, mitä Heinäluoma kynsin hampain vastustaa, on hyvänsuuntainen, sellaisenaan ehkä raakile, kehittelyä kaipaava.
Tarvitaan kaksoisstrategia: perusturvan nöyryyttävyyden ja piilo-ohjaavuuden purku sekä työn ja toimeliaisuuden sisällöllinen vapautuminen. Perusturvaa on kehiteltävä ja muotoiltava siten että se mahdollistaa ja houkuttaa itsensä ja yhteisöjen kehittämiseen vapaassa ja monipuolisessa mielessä. Perusidea löytyy seimen pohjalta kuin Jeesus-lapsi, aktivoitavien työttömien omasta nettikeskustelusta:
Tärkeintä olisi turvata taloudelliset edellytykset ihmisarvoiseen elämään, kannustaa sivistäviin ja terveisiin vapaa-ajan toimintoihin, keskittyä tuottamaan uusia palveluja tai vaikka taideteoksia. Rahaa tärkeämpi on henkinen vapaus. Ihminen haluaa tehdä omaa ja/tai työllistyä itse.
Mitä tämä tarkoittaisi käytännössä? Vaikkapa näin: Uusi yliopistolaki on kammottava virhe. Yliopistot täytyy avata kaikkien kansalaisten suoraan käyttöön ja toimintafoorumiksi. Nykyisenkaltainen yliopistojen alistanta muutaman suuryrityksen liiketoiminnan välineeksi on säädettävä rangaistavaksi teoksi. Kelasta kehitetään kaiken kansan vakuuttamisen, perusturvan ja toimeliaisuuden laitos. Moraalittomuuteen vajonneet työeläkeyhtiöt lakkautetaan. Työpaikoille rakennetaan uudelleen työpaikkademokratia. Talouden lainsäädäntöä osakeyhtiölaista alkaen uudistetaan demokratian lähtökohdasta. Antti Tanskasen kasvutyöryhmän yksioikoinen tuottavuuskohotus unohdetaan. Taiteen pikkusieluinen erillistäminen marginaaliin korvataan kansalaispainotteisella taide-elämällä. Schafhausen antoi jo vinkkejä.
Ihmiskunnan kulttuurin uutta vaihetta voi kuvata myös Suomen Antropologisen Seuran esimiehen Minna Ruckensteinin sanoin. Kansainvälisessä innovaatioajattelussa tapahtuu kulttuurinen käänne. Siirrytään antropologisempaan ymmärrykseen maailmasta. Jaetuissa tuotannon ja jakelun prosesseissa korostuvat luomisen sosiaaliset ja kulttuuriset ulottuvuudet. Syntyy humanistisempi näkemys siitä mikä ihmisiä innostaa ja liikuttaa.
Väittely yliopistoista kipinöi valtiopäivien avauksessa 9.2., eduskunnan Tutkas-seurassa sekä suullisella kyselytunnilla 11.2.
Vihreä kapitalismi
Ville Niinistö puki vihreiden tiede- ja yliopistonäkemyksen sanoiksi:
”Ilmastonmuutoksen ja taloustaantuman yhteishaasteeseen on vastattava nostamalla Suomi puhtaan teknologian edelläkävijämaaksi. Yliopistouudistuksen onnistuminen on varmistettava. Tutkimus ja koulutus ovat avainasemassa Suomen kansainvälisen menestyksen takaamisessa.”
Niinistön sanoista näkyy, kuinka Suomen nykyvihreitä elähdyttää kapitalistinen yliopistonäkemys. Sanat voisi yhtä hyvin lausua Elinkeinoelämän Keskusliitto tai Energiateollisuus ry. Suomen nykyvihreät ovat maailman kapitalistisin ”vihreä” ryhmä.
Eero Heinäluoma ja yliopistojen yt-neuvottelut
Eero Heinäluoma vastasi Niinistölle: ”Hallitus on ajanut yliopistot ja monet valtion tutkimuslaitokset siihen tilanteeseen, että nyt ollaan yt-neuvotteluissa ja irtisanomisissa. Hallituksen ristiriitaisen yliopistopolitiikan helmeksi näyttää tulevan Oulun yliopiston juuri käynnistetyt yt-neuvottelut.”
Oulun yliopisto ajaa alas yliopistotoimintoja Kajaanissa (opettajankoulutus, yliopistokeskus). Samaan aikaan Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri kehuu, kuinka tuhdisti Aallossa on resurssoitu ulkomaisten tutkijaryhmien maanittelu Suomeen.
Kansalaisten ulkoistaminen
Jorma Sipilä (Tampereen yliopisto) sanoi Tutkas -seurassa:
Valtiota ei kiinnosta kansalaisten palveleminen tieteen tuloksilla. Valtio ei vaadi Akatemialta suomalaista politiikkaa ja hallintoa käsittelevää tutkimusohjelmaa. Resurssit keskitetään, vastuut hajautetaan, tekijät syyllistetään. Valtiota on kiinnostanut teknologian ja innovaatioiden edistäminen. Suomessa on maailman eniten t&k henkilökuntaa. Puhe innovaatiojärjestelmän erinomaisuudesta on hybristä. Sen hyötyä on tosi vaikea arvioida eikä Suomessa ole sellaisia kriittisiä ääniä kuin oli innovaatioiden kv. arviointi.
Tekesin johtaja Veli-Pekka Saarnivaara sanoi, että Suomessa on tutkijoita hirveä määrä, niistä 70 % on yrityksissä. Saarnivaara vaati enemmän rahoitusta mutta harvemmille, mikä hänen mukaan edellyttää vahvaa poliittista sitoutumista ja julistusta. Yliopistoja pitäisi Saarnivaaran mukaan ohjata tulosten hyödyntämiseen ja Tekes-avusteisiin innovaatioihin.
Satunnaisuus ja osallisuus
Jaakko Kiander sanoi, että innovaatioiden tuotantofunktio ei ole deterministinen vaan satunnainen. Kiander totesi myös, että t&k -toiminnan tuotot ovat laskevia ennen pitkää.
- Jos Kianderin väite innovaatioiden satunnaisuudesta on oikea, niin silloinhan Saarnivaaran ja Tekesin vaade harvemmille keskittämisestä samoin kuin Aalto-yliopiston perusidea on virhe. Eipä ihme, että esim. Aamulehti ja Kaleva ovat käyneet kovin epäileviksi Aallon suhteen samalla kun Aallosta on tullut kansalaisten vitsailun kohde.
Suomen Akatemian ylijohtaja Riitta Mustosella oli harvinainen ehdotus: on kehitettävä kansalaisten ja organisaatioiden osallisuutta tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tehokkaimpana kanavana, sen ohella liikkuvuutta organisaatioiden ja tieteenalojen välillä.
- Tämähän on ennen kuulumatonta: tiedehallinnon virkamies muistaa kansalaisten olemassaolon. Kunpa meidät muistaisi myös vihreät kapitalistit ja Tekes.
Parjatun yliopistopolitiikan idea
60- ja 70-lukujen yliopistopolitiikkaa on parjattu. Mutta mikä oli sen keskeinen idea? Nykykielellä ilmaisten se oli etsivää työtä: avata kaikille halukkaille ja lahjakkaille tie sivistykseen, keksimiseen, tieteeseen, taiteeseen, löytää kansakunnan kaikki lahjakkuusreservit.
Ville Niinistö -tyyppinen puhe ’yliopistouudistuksen onnistumisesta’ on epämääräistä, peittelevää, läpinäkymätöntä. ’Uudistamisella’ voidaan tarkoittaa mitä tahansa. Eduskunnan kyselytunnilla 11.2. ministeri Henna Virkkusen vastaukset olivat sietämättömän kiillekuvamaisia. Tällaisiin kiillekuviinko nojaa tiede ja tieteen ohjaus! Eikö maahan saada asiallisempaa hallitusta! Sanottujen ministerien ja edustajien puhemössöllä peitetään yliopistojen alistaminen sosiaaliylhäisön maailmankuvaa, asemia, elämäntapaa ja etuja palvelemaan.
Tarvitaan täsmällisempää ja analyyttisempää puhetta yliopistosta.
Aalto-yliopiston kutsuväki marssi soihtukulkueena Finlandialta Kiasman shampanjahöyryihin. Siinä marssi nyky-yhteiskunnan kahtiajako, politiikalla tieten tahtoen aikaan saatettu.
Kansalaisia ylhäältä ja ylen katsova asenne levittäytyy nykyään yhteiskunnan pienimpiinkin sopukoihin, ei vain yliopistoihin. Esimerkkejä ovat ns. kuntouttavan työtoiminnan laki jolla kansalaisten perusturva ehdollistettiin, nuorisolaki jossa lähtöoletuksena on rikollisiksi kehittyvien yksilöiden turvariski ja kustannusrasite kunnon ihmisille. Samaa ihmisyyden mitätöintiä on elämän määrittely suorittajuudeksi, suoritusarvioinnit, pisteytykset ja kehityskeskustelut. Todella kaipaa 70-luvun yliopistopolitiikkaa, jossa ihmiset nähtiin esiin tulevina lahjakkuuspotentiaaleina, positiivisesti, myönteisesti.
Tässä tilanteessa Suomen yliopistoille asettuu yksi ainoa kansakuntaa edesauttava tehtävä: nykyisen nöyryytyspolitiikan näkyväksi tekeminen sekä toisenlaisen, ihmisten potentiaalia vapauttavan politiikan kehittely.
Yliopistoväki, vetoan teihin, ottakaa tämä tehtäväksenne.
******
TUTKAS –seminaari ”Suomen tieteen tila – ruusuja vai risuja”
Suomen Akatemian arvio Suomen tieteen tilasta ja tasosta
Ylijohtaja Riitta Mustonen, Suomen Akatemia
Kannustimilla kuntoon? Suomen yliopistojärjestelmän haasteet
Professori Otto Toivanen, Helsinki Center of Economic Research
Innovaatiojärjestelmä ja talouden kasvu
Johtaja Jaakko Kiander, Palkansaajien tutkimuslaitos
Yliopistoiltahan sopii vaatia mitä tahansa
Professori Jorma Sipilä, Tampereen yliopisto
Tutkimuslaitokset: laadukasta relevanssia?
Pääjohtaja Lea Kauppi, Suomen ympäristökeskus
Kullekin kansanedustajalle jaetaan vastedes innovaatioseteli kerran kuussa. Setelin arvoksi on ehdoteltu 500 euroa tai 1000 euroa tai enemmän. Puhemies Niinistön säästölinja kuitenkin voittanee: setelin arvoksi määritellään 50 % kunkin edustajan kulukorvauksesta. Kulukorvausta leikataan vastaavasti, näin eduskunnan menot eivät kasva.
Setelin myötä ennakoidaan innovaatioaaltoa Suomeen. Rohkeimman arvion aallon korkeudesta ovat esittäneet Etlan Petri Rouvinen sekä Aallon Vesa Puttonen.
Kuinka setelin idea syntyi
Idean alkujuuri tulee Turun Kauppakorkean entisen rehtorin Tapio Reposen innovaatioteoriasta. Reposen mukaan innovaatiot syntyvät yksilöistä, eivät rakenteista. Tämä tieteen tulos järkytti TEMiä, Sitraa ja eduskuntaa. Vuosikausia ne yhteistuumin vakuuttelivat systeemisten innovaatioiden ensisijaisuutta (tosin kukaan ei tiedä mitä he niillä tarkoittavat).
Toinen alkujuuri on eduskuntaan pulpahtanut innovaatioaalto. Kansan edustajat alkoivat äänestellä miten sattuu, päänsä mukaan, yksilöllisesti innovoiden. Edustajien innovaatiointoa on ruokittava, kestävöitettävä yhtä lailla kuin valtion talous. Innovaatioseteli on tähän tarkoitukseen kuin luotu. Setelit on siis päätetty jakaa suoraan edustajille, ei puolueille, ei eduskunnan virastoille, ei Sitralle, ei Tekesille, ei yrityksille.
Espoolaisedustajia kismittää, kun seteli-ideaa ei keksittykään Aalto-yliopistossa vaan Turussa. Innovaatioiden syntymisen perusmekanismi (assosioituminen, rajapintojen törmäykset) ei olekaan tavoittanut Aallon työpajoja, vaikka toisin on vakuuteltu.
Mitä setelillä tavoitellaan
Valtion revisiovirasto (revisio = toisin näkeminen) kävi läpi kansanedustajien tekemät aloitteet. Tulos oli yllättävä. Aloitteita on paljon, mutta niitä luonnehtii - näin revisio - lattea pragmatismi. Aloitteet ovat uusurbaania siltarumpupolitiikkaa: valtion roposia kaupunkireissuille ja vastaavia.
Aloitteista puuttuu tärkein eli systeeminen ote, rakenteelliset uudistukset. Yksikään kansan edustaja ei ole hoksannut tehdä aloitetta kansalaisten oikeudesta tehdä lakialoitteita. Lissabonin sopimuksen myötä kansalaisilla on aloitemahdollisuus nyt jo demokratian syvimmässä alhossakin eli EU:ssa. Onko Suomi todellakin Euroopan peränpitäjä kuten Paavo Lipponen arveli? Hautala ja Hassikin ovat hiljaa, puhumattakaan Suomen kansan edustajista.
Yksikään edustaja ei ole tehnyt aloitetta työmarkkinajärjestöjen vallan karkottamiseksi eduskunnasta. Päinvastoin, nyt jo vihreidenkin piiristä kuullaan ihastelevia sanoja kolmikannan ihanuudesta. Arvuuteltu tosin on, olisivatko vihreät sekoittaneet kolmiodraaman ja kolmikannan.
Eduskunnan innovoinnin syventämiseksi ja laadun takeeksi tarvitaan siis innovaatioseteli. Setelille on sosiaalinen tilaus.
Esimerkki 1: Koiran aktivointi (Pentti Oinonen)
Mitähän edustajat keksivät? SMP:n kansanedustaja Pentti Oinosen innovaatio on Koiran aktivointi. Äkkiseltään ehdotus kuulostaa asian viereen menevältä, jopa huvittavalta. Perehtyminen kontekstiin ja perusteisiin paljastaa innovaation viiltävän terävyyden sekä nykypolitiikan suurimman harha-askeleen.
Oinosen innovaatio kumpuaa ns. aktivointilaeista joita eduskunta sääti syksyllä ja kuulemma säätää keväällä lisää (esim. laki kuntouttavasta työtoiminnasta). Perustuslain vastaisesti tai perustuslakia mielivaltaisesti tulkiten eduskunta ehdollisti kansalaisten perusturvan. Aktivoidu, tarjoudu, allekirjoita, ole käytettävissä, muuten viimesijaista turvaasi leikataan. Ole syömättä ja juomatta 60 päivää, elä tai kuole, asu tai elä (espoolaisittain sanottuna). Aktivointipakote, kiristys on peräisin EK:n ja Lauri Ihalaisen sosiaalituposta. Vallan kaksijaon mukaisesti eduskunta panee tupon toimeksi. Tupon syrjään sysäämille (perusturvalaiset ja muut) eduskunta antaa ehdot kuin koulussa muinoin. Ehtoja suoritellessa meni pyhät ja kesät, nyt aika kuluu aktivointipajoissa (ovatkohan sukua Aallon pajoille).
Ovelasti kansanedustaja Oinosen Koiran aktivointi avautuu kahteen suuntaan. Joko niin että (1) perustuslakia horjuttava aktivointi ulotetaan ihmisten lisäksi koskemaan myös koiria tai niin että (2) perustuslakia aletaan oikeasti noudattaa, lopetetaan kiristys ja nöyryytys, annetaan ihmisten aktivoitua omalla tavallaan, omaehtoisesti, suuntaudutaan kansalaisyhteiskunnaksi.
Koira -innovaatio johdatti siis meidät kysymään peräti perustuslain innovaatioherkkyyttä. Kenen sopimus pätee sopimusyhteiskunnassa? Tupojen keskenään tekemä sopimus vai perustuslakiin kirjattu yhteiskuntasopimus? Kelle meidän pitäisi olla lojaaleja, kenen puoleen aktivoidumme ja millä tavalla?
Aktivointioppia netistä: ”monenlaisia temppuja voi koiralle opettaa, siinä vain vaaditaan omistajaltakin aivojen käyttöä eli mielikuvitusta”. – Juuri näin: opettaa mielikuvitusta. Tämä on perimmäinen syy kansanedustajien innovaatiosetelin käyttöönotolle.
Innovaatioesimerkki 2: autamme Heli Järvistä
Ikääntyessään puolueet stagnautuvat, keloutuvat. Rajuimmin ikääntymisen ongelmaan on havahduttu vihreissä. Ikääntymisestä on tullut puolueen ja sen kannatuksen kasvun este aivan kuten kansakunnan ikääntyminen on Suomen talouden kasvun este (tämä kausaliteetti todistettiin hallituksen vakausohjelmassa 2007). Vihreät Naiset olivat pitkään kansakunnan innovaatiogeneraattori. Onko vuoteen tai kahteen kuultu enää mitään? Tilanne on huolestuttava, sanoi jo työministeri. Edes puheenjohtaja Heli Järvisen savolaismieli ei ruostunutta terää kirkasta. Autamme Heliä innovaatiosetelin käytössä. Tässä ehdotuksemme:
Kiasma ja Sitra vaihdetaan keskenään, pannaan päikseen.
Ehdotuksemme perustelut käyvät niin syvälle yhteiskunnan systeemisiin rakenteisiin, että joudumme jättämään ne tästä kirjoituksesta pois vaikka juuri tämä olisi juttumme herkullisin sanoma.
Kotitehtävä itse kunkin lukijan vastattavaksi: miksi Sitran ja Kiasman tehtäväkuvat kannattaa vaihtaa päikseen.
Eikö puoluetuki tulisi muuttaa suoritusperusteiseksi? Suoritusarviointi on nykyään pakkomenettely työelämässä yliopistoja myöten. Miksi puolueet olisivat tämän ulkopuolella?
Puoluetuki näyttäytyy puolueille ikään kuin lapsilisänä, joka subjektiivisena oikeutena maksetaan automaattisesti riippumatta siitä parkuuko lapsi vai ei. Subjektiivisia oikeuksia vaaditaan muualta pois ja omaishoitoa leikataan, onko puoluetuki poikkeus?
Jos yliopistojen ja tutkijoiden suoriutumista kyetään arvioimaan, niin olisihan kumma ellei puolueiden ja kansanedustajien. Arviointiperusteita on tarjolla pilvin pimein. Heitän tässä yhden, tosielämässä jo vastaan tulleen. Eduskunnassa oli kolmen huipputärkeän lain suma: kela-maksu, aluehallinto, akatemialaki. Oli pökerryttävää katsoa netin kautta, kun jokunen eduskuntaryhmä ei nähnyt aiheelliseksi kertoa KOKO VÄESTÖLLE perusteluja, miksi ovat mitäkin mieltä. Erityisesti tämä koskee vihreitä, pienenpienin poikkeuksin. Eivätkö puolueet tajua, kuinka olennaisesti täysistuntojen merkitys on netin myötä muuttunut? Meitä ei kiinnosta keskinäinen nahina ja hymähtely. Täysistunto on asiaraportointia KOKO VÄESTÖLLE. Jos te tästä tehtävästä pakoilette, niin kyseessä on vakava alisuoriutuminen. Vähintäänkin kyseisen puolueen puoluetuki on jätettävä maksamatta, miksei myös edustajien palkat. Näin toimitaan muuallakin työelämässä. Mikä etuoikeuden ja luimuilun saareke eduskunta muka on?
Ehdotukseni ei ole yksityisajattelua. Aamulehden sunnuntaiosiossa 15.11.09 (su/asiat) oli keskustalaisen ajatuspaja e2:n johtajan Karina Jutilan sekä vihreän politiikantutkijan Rauli Mickelssonin (Tampereen yliopisto) haastattelu. Poimien:
”Palatkaa puolueet jo tälle planeetalle. Suomalaiset maksavat joka vuosi puolueille 36 miljoonaa euroa. Nyt on aika vaatia vastinetta rahoille. Uhattuna on koko suomalainen demokratia, jollei puolueista löydy halua ja kykyä uudistua. Ykkösasiana pitäisi olla kansalaisten kiinnittyminen poliittiseen järjestelmään. Siihen velvoittaa jo avokätinen yhteiskunnan tuki. Nyt nuoret tuntevat lähinnä poliittista voimattomuutta. Pitää muuttaa politiikan toimintatapoja. Puolueiden on pakko riisua monikerroksista järjestöbyrokratiaa. Politiikan kieli pitää suomentaa niin että sitä ymmärtää. Vaalien välillä puolueiden toiminta on suunnattu pääasiassa jäsenille. Nuoret eivät välttämättä samaistu mihinkään puolueeseen. Koko puolue pitäisi miettiä uusiksi. Mielikuvapolitikoinnin huippu on ohitettu. On puhuttava globaalipuolueista, kansallinen taso ei riitä. Tavallisella ihmisellä ei muka ole lupa toimia ohi Suomen.”
Mikä on ”vaalirahakohun” keskeinen ja ties ainoa lopputulos? Kameroiden edessä Tuija Braxin, Taru Tujusen, Jarmo Korhosen ja Panu Laturin kasvot olivat yhtä Naantalin aurinkoa heidän kertoessaan uudesta innovaatiosta: lisätään puoluetukea ja jaetaan sitä lakiperusteisesti myös kuntatasolle. Eikö tämä ole ristiriidassa kunnan ja VÄESTÖN itsehallinnollisuuden kanssa? Kuntavaaleissa väestön tulee saada kokea itsensä paikallisena itsehallinnollisena yhteisönä, jonka piiristä pulppuavat ehdokkaat ja äänestäminen ilman ulkoa tulevaa ohjailua. Nyt Helsingin puoluetoimistot pääsevät valtiollista rahaa jakaen sekaantumaan paikallisyhteisöihin. Eikö tämä ole oikeustajun vastaista? Menettelyä harjoittelivat Vihreät naiset viime vaaleissa.
Suomeen on suurella tohinalla luotu huippuosaamisen keskukset, shokit. Tekesin kautta niihin upotetaan valtion rahaa tänä vuonna 50 miljoonaa euroa. Puoluetuki on nyt siis 36 miljoonaa, kohta enemmän, samaa suuruusluokkaa kuin shok-raha. Shokkeja on ulkomaita myöten moitittu suuryrityskeskeiseksi epäonnistuneeksi rahankylvöksi. Puoluetuesta on tehty vastaavanlainen olemassaolevien organisaatioiden säilöntäraha. Eikö löydy toisenlaista innovointia?
Viikon sisällä eduskunnassa on pidetty viidet hautajaiset. Haudatuiksi ovat tulleet:
vapaa tutkimus
vapaa luontoajattelu
kansalaislähtöinen hallinto
kansaneläke
yhteiskunnan koheesio
Politiikan superviikko siis. On aika sanoa: nyt riittää.
Kandidaatti Pasi Matilainen kysyi taannoin, onko enemmistövalta diktatuuria. Millaiseksi kehittyy yhteiskunta, kun diktatorisia päätöksiä tehdään solkenaan kuten nyt eduskunnassa? Ylikäveltyjä vähemmistöjä syntyy vaihtelevin perustein, heistä kausautuu jätevuori, lautta. Onko tällainen yhteiskunta kestävä ja mielekäs? Vaikka ei olisi nykyopposition kannattaja, on kysyttävä, roiskivatko hallituspuolueet ylimielisiä päätöksiä vastuuttomasti?
Vapaan tutkimuksen hautajaiset
Suomen Akatemian tutkijan virat ovat olleet tutkimisen ja ajattelun vapauden saareke. Porvareiden hallitus kirjoitti uuden lain akatemiasta. Hallinnollisin nippeliperustein saareke hävitetään. Valvonnan lonkerot solutetaan yliopistoihin, akatemiaan ja ajatteluun. Jopa Helsingin Sanomat tuomitsi hallituksen pikkusieluisuuden ja epäinnovatiivisuuden. Samaan aikaan Koneen Alahuhta tienaa 4 miljoonaa, vaatii kansan palkkoja alas, on Aalto-yliopiston puheenjohtaja, hoputtaa tuotekehittelyä Keilaniemen firmoille, valtio pettää lupauksiaan muille yliopistoille, pääoman keruu on mahdottomuus. - Kauniit hautajaiset.
Vapaan luontoajattelun hautajaiset
Maakuntien ympäristökeskukset ovat alkaneet vaikuttaa herrakerhoilta. Silti ympäristökeskusten sulauttaminen elinkeinokeskuksiin on luontoajattelun nurkkaan ajamista, elinkeinoille alistamista, muotikielellä valtavirtaistamista. Kun Iijoen, Ounasjoen tai muun vesistön betonointi ei muutoin onnistu, niin poistetaan vastahankainen hallinto, vaihdetaan esittelijä, heitetään henkilöstöä ulos, muka nostetaan tuottavuutta, nimetään uusi päällikkö, haudataan luonto.
Asian ollessa 3.11.09 eduskunnassa vihreät tapansa mukaan puikkivat pakoon, eivät kehtaa näyttäytyä, eivät selitä, eivät välitä. ’Puheenjohtaja kun on’ Ville Niinistö jäi hymähtelemään kriitikoille. Vihreät ovat TEMin elinkeinoväkeä, pelastavat toimialoja, luovat uusia, synergiovat ympäristön ja elinkeinot. - Jos näin on, niin älkää sitten moittiko metsähallituksen liikelaitoistamista tai Pallaksen rakentamista. Kyse on prikulleen samasta asiasta, elinkeinojen ja luonnon synergioinnista. Tarvittais’ syvempää ja systemaattisempaa analyysiä, ei pikkusievää irtopisteilyä tai pakoilua.
Kansalaislähtöisen hallinnon hautajaiset
Suomi rakentui, kun ihmiset raivasivat, rakensivat, kokoustivat. Ihmisten toiminnan pohjalle rakentuvan hallinnon mahdollisuus hautautuu nyt aluehallintouudistukseen. Elynne ja alunne ovat erittäin virka- ja professiokeskeisiä. Kaksi valtion superministeriötä, VM ja TEM laativat strategioita, kehyksiä, tulosbudjetteja ja muuta velvoitteiksi. Maakuntien liittojen ’demokratiapohja’ on erittäin ohut, sisäpiireissä monen väliportaan kautta seulottu joukko. Sitten vielä maakuntajohtajat, johtajat, virkamiehet, yhteistyöryhmät. Tavallinen kansa ei ole ikinä kuullutkaan.
Ilmasto- ja energiaselonteon sivu 53: ympäristöllisen, sosiaalisen ja taloudellisen välillä ei voida täysin välttyä valinnoilta ja priorisoinnilta. Valtioneuvosto linjaus sivulla 64: ilmastopolitiikan aiheuttama kustannusten nousu pyritään kompensoimaan kaikkein pienituloisimmille ja haavoittuvimmille ihmisryhmille.
- Viattomia ja siloteltuja lauseita, mutta pahaenteisiä.
Miksi Oras Tynkkysen selontekijät pyysivät tulonjakoselvityksen Jaakko Kianderilta? Työmarkkinaekonomistien intohimo tiedetään: jatkaa suurituloisia hyödyttäviä tuloveroalennuksia, päästä eroon veroprogressiosta. Selvityksessään Kiander kiertelee ja kaartelee ja kas, hokkus pokkus onkin vihreä ekologinen verouudistus.
Oikeisto, keskusta, vihreät, demarit, nämä suurituloiset löytävät toisensa ”ekologisessa verouudistuksessa”. - Lähivuosien polttavimmaksi kysymykseksi nousee taistelu ”ekologista verouudistusta” vastaan.
Ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuus ei pelkisty vain tulonjakoon. Olennaisempi kysymys on, kuka voi milläkin lailla toimia, rakentaa, ’johtaa’, muokata maailmaa, tavallaan vallanjako. Tynkkysen ilmastoselonteko on tässä suhteessa äärielitistinen. Siinä hoetaan poliittista johtajuutta, valtion ylintä johtoa, johdon tukea, koherenssia, valtavirtaistamista, velvoittamista, tarpeettomien rakenteiden välttämistä. Kansalaisille tarjotaan tietoa, heitä kasvatetaan ja opetetaan.
- Hyvin muotoiltua totalitarismia. Tällaista koheesiota eduskunta hyrisee.
